Tiedote


29.06.09 - European Open Deaf Poker - sympaattinen pokeritapahtuma

Viittomakielinen kuurojen ja kuulorajoitteisten pokerin EM-turnaus pelattiin Grand Casino Helsigissä 26.6.-27.6.09. Ensimmäisen päivän Texas Hold´em Freezeout turnauksen voiton ja samalla EM-tittelin voitti Suomen Lasse Sipilä. Lauantain pelipäivän Texas Hold´em Rebye -turnauksessa suomalaisrivistö rikkoutui, kun voiton vei skotlantilainen Nathan Rattray ja kakkosijasta käytiin Suomi-Ruotsi maaottelua edellisen hyväksi. Osallistujia turnauksessa oli viidestä eri maasta, em. lisäksi Ruotsista, Norjasta ja Sveitsistä.

EM-turnaus oli kaikkien aikojen toinen, viimeksi kilpailu käytiin kolme vuotta sitten. Turnauspäivistä muodostui paitsi jännittävä pelitapahtuma myös kuurojen yhteisön iloinen jälleennäkeminen ja kesätapahtuma. ” Molemmissa turnauksissa oli hieno tunnelma, peli oli hyvää ja yleisö eli täysillä mukana loppuun asti. Perjantaina pelannut maailman SIGNMARK -yhtyeineen esiintyi turnaustauolla ja sai todella innostuneen yleisön. Poikkeuksellinen turnaus, josta jäi erittäin kiva fiilis”, sanoo turnauksesta vastannut Ristö Pönniö, pokerikonkari , joka vetänyt monenlaisia, mm. suuria kansainvälisistä turnauksista. Lauantaina pelaajia ja kannustusjoukkoja viihdytti maailman ainoa viittomakielinen rap artisti, SIGNMARK. Tällä kertaa menestystä ei tullut pelissä, mutta se ei haitannut. Signmark iloitsi tapahtumasta ja siitä, että viittomakieliset saivat pelata omalla äidinkielellään omassa mestaruusturnauksessaan. Esiintyminen kasinolla oli suomalaiselle Signmarkille ensimmäinen, ja artistin syntymäpäivän kunniaksi kuultiin maailmanensi-ilta tulevan levyn Lennetään -kappaleesta.

Tulokset


Kaikki tiedotteet

Casino Helsinki

Mikonkatu 19
FI-00100 Helsinki
Avoinna 12 - 04
Ikäraja 18 vuotta
Puh. (09) 680 800
Fax (09) 4370 8181

Katso kartalta >
Varaukset:
Puh. (09) 6128 6600
myyntipalvelu@
royalravintolat.com

Muut yhteystiedot >

Peluuri

Peluuri on auttava puhelinpalvelu peliongelmaisille ja heidän läheisilleen. Soita maksutta arkisin klo 12-18
0800 100101.

Lue lisää >

Pelaa Maltilla

Peleillä ei rikastu, eikä kaverisi tiedä salaisia koodeja.

Lue lisää >

Uutiskirje

Ajankohtaisista tapahtumista, eduista ja tarjouksista kerromme myös sähköisin uutiskirjein. Liittymällä postituslistallemme pysyt ajan tasalla.

Lue lisää >

0