Kasino isännöi kotimaisen suurpelin lanseerausbileitä

Quantum Break on suurin ja kallein suomalainen pelituotanto, joten pelin julkaisu piti tehdä isosti. Tämän takia Casino Helsingin Fennia Salonki toimi kutsuvieraille tarkoitetun lanseerauksen näyttämönä. Tapahtumaan saapui yli 300 innokasta peliä odottanutta henkilöä, joiden joukossa oli myös tunnettu videobloggari Eeddspeaks oik. Eetu Pesonen.

- Olin viime kesänä E3-pelimessuilla ja toivoin kovasti, että siellä olisi ollut jo demo tästä pelistä, mutta ei valitettavasti ollut. Nyt peli on vihdoin täällä näytillä ja sitä pääsee kokeilemaan. En malta odottaa vuoroani, omaa palkittua Eeddplays-pelikanavaansa pyörittävä Pesonen fiilisteli.

Kutsuvieraita Fennia Salongissa.

Juhlissa kutsuvieraat pääsivät kokeilemaan peliä ensimmäistä kertaa Suomessa ja ilmassa oli pitkän odotuksen päättymisen riemua. Pelin kehittäneen Remedy Entertainmentin ja julkaisevan Microsoft Studiosin edustajat pitivät viihteellisiä puheenvuoroja juhlakansalle. Lisäksi vieraat näkivät eksklusiivisia videoita kasinon valkokankaalta. Lisäksi tapahtumassa kuultiin livemusiikkia suomalaisen konemusiikin pitkän linjan tekijältä, DJ Orionilta sekä hittibiisejä tehtailleelta Roope Salminen & Koirat -yhtyeeltä.

Yksi ensimmäisistä peliä kokeilleista henkilöistä oli kutsuvierasjuhliin saapunut Petrus Tuominen. Hän oli ennen julkaisutapahtumaa pyrkinyt välttelemään pelistä liikkuvia huhuja, mutta halusi tulla paikalle, koska pääsi kokemaan Quantum Breakin virtuaalimaailman ensimmäisten joukossa.

- Olen koittanut ottaa mahdollisimman vähän infoa sisään, koska en ole halunnut pilata pelikokemusta itseltäni, peliä testannut Petrus naurahtaa.

Petrus oli ensimmäisten joukossa kokeilemassa Quantum Breakia kasinolla.

- Aluksi piti kokeilla hieman, miten pelin kontrollit toimivat. Hetki kun flow löytyi, tuntui todella siistiltä päästä kokeilemaan peliä.

Quantum Break pelin iso teema on ajan rakenteen manipulointi, jota pelin päähahmo Jack Royce käyttää erikoisvoimanaan. Casino Helsingin illassa oli "omaa taikaansa" lanseerausjuhlien yhteydessä, sillä pelikansan pitkä odotus oli päättynyt ja kaikki nauttivat hetkestä.