Hyötyä, hemmottelua ja hupia naistenpäivän pokeriturnauksessa

Tiistaina 8.3. vietettiin naistenpäivää naisten pokeriturnauksen merkeissä Casino Helsingissä. Tapahtuma houkuttelikin paikalle useita kymmeniä naisia ottamaan mittaa toisistaan ja bounty-pelaaja Martina Aitolehdestä.

Ennen pelien aloittamista oli halukkailla mahdollista osallistua pokerikouluun. Lisäksi turnauksissa oli pientä tarjoilua ja pelaajat saivat nauttia myös niska-hartia-hieronnasta.

Ponnahdus pelipöytään pokerikoulusta

Ladies Poker

Jatta, Paula ja Niina odottelivat pokerikoulun jälkeen turnauksen alkua yhdessä rupatellen. Kolmikko oli toisilleen entuudestaan tuntematon - pokeri osoitti seurapelihenkisyytensä yhdistämällä porukan yhteisiin naistenpäivähetkiin vain tunnin pokerikoulun aikana. 

Jokaiselle peli oli aavistuksen tuttu entuudestaan, mutta lisäoppi tuntui tarpeelliselta, vaikka lähtökohtana kaikilla olikin hauskanpito. Jatta on osallistunut naistenturnaukseen kasinolla kerran aiemmin, kun taas Paula ja Niina pelasivat nyt kasinolla ensimmäistä kertaa, aiemman pokerikokemuksen kerryttyä vain kaveriporukoissa pelailusta. 

- Olen monta kertaa ajatellut, että haluaisin tulla tänne kokeilemaan, mutten ole uskaltanut, pohti Niina.

- Pokerikoulu helpotti asiaa, ja se, että pelataan naisten kesken.

Jatalle ja Niinalle pokerikoulu tuntui hyödylliseltä. Paula olisi toivonut koululta enemmän strategiavinkkejä, mutta yhtä kaikki pokerikoulu oli tärkeä.

- Pokerikoulu oli se syy, miksi ylipäätään uskalsin tulla tänne, Paula totesi ja kiitteli tapahtumaa.

- Naistenpäivä ei ole sinänsä merkinnyt mulle aiemmin mitään, mutta nyt on kiva saada vähän jotain spesiaalia.

Myös edullinen sisäänosto sai naisilta kiitosta mukaanlähtöä helpottavana tekijänä.  

- Nyt on sitten tavoitteena pysyä pöydässä mahdollisimman pitkään, linjasi Jatta kolmikon yhteisen päämäärän.

Rentoutumisen kautta voittoon

Pokerikoulun sijaan hieronnan kautta turnauksen aloittanut Pia on pelannut kasinolla, kaveriporukoissa ja turnauksissa aiemminkin. Hieronta ja leppoisa tunnelma lievittivät pitkästä pelitauosta johtunutta alkujännitystä aivan pelien alkamisen alla.

Pokerikoulu Casino Helsingissä

- Jänskättää, Pia totesi pelipöytien täyttyessä, mutta tiesi jo oman valttikorttinsa.

- Tämä hieronta luo sellaisen ihanan rennon ja kepeän olotilan, jota tulen hyödyntämään tuolla pelipöydässä.

Pialle miesten puuttuminen pelipöydästä vei kuitenkin mukanaan yhden peliedun.

- Miehet ehkä vähän aliarvioivat naisia pelipöydässä, mitä pystyy käyttämään hyödyksi, valotti Pia.

- Nyt ei pysty tekemään sitä. Mutta pääasia, että me naiset hemmottelemme itseämme.

Viihtyminen ei kuitenkaan ole kaikille ainoa tavoite. Pian illan kuvio oli hemmotteluasenteesta, hieronnan tuomasta rentoudesta ja alkujännityksestä huolimatta selvä.

- Mä ajattelin voittaa!

Ladies Poker tulokset top 7

1. Anne Koskinen (341 €)
2. Tuija Velinen (212 €)
3. Riina Rintamäki (145 €)
4. Meri Tuomarmäki (103 €)
5. Sanna Pihlajaniemi (72 €)
6. Anna Suihko (61 €)
7. Paula Ranta (49 €)

Lue Martina Aitolehden kommentit naistenturnauksesta ja pokerista

Teksti: Sanna-Maria Rantanen / HYPR Agency